Kuinka vaarallinen koronavirus on?

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt Wuhanin koronaviruksen (SARS-CoV-2 eli 2019-nCoV) virallisesti maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi. Tämä uusi koronavirus aiheuttaa keuhkokuumetta. Kuinka vaarallisesta viruksesta todella on kyse, ja tulisiko tavallisten suomalaisten olla huolissaan?

Ensi alkuun on syytä todeta, että tällä hetkellä sellaisen suomalaisen, joka ei vietä aikaansa ihmiskontaktissa Kiinan riskialueilla, sairastumisriski on äärimmäisen pieni, käytännössä olematon. Lottovoitolla on huomattavasti suurempi todennäköisyys – ja jos onneaan rahapelien kanssa haluaa kokeilla, on Suomikasino Bonuskoodi tähän erinomainen lisäapu.

Virukseen kuolee noin 2 % sairastuneista

Kaikista koronaviruksen tartunnan saaneista on Kiinassa varmistettu noin kahden prosentin kuolleisuus. Kiinan ulkopuolella kuolleita on vasta muutama. Esimerkiksi 2000-luvun alussa runsaasti julkisuutta saanut SARS-koronavirus, joka muistuttaa läheisesti uutta Wuhanin koronavirusta, tappoi miltei kymmenen prosenttia sairastuneista. Wuhanin koronavirus on toki jo tässä vaiheessa levinnyt laajemmalti.

SARS-CoV-2-tapauksia on todettu tätä artikkelia kirjoitettaessa (17. helmikuuta) noin 71 700 kappaletta. Uusia tapauksia todetaan päivittäin, mutta kasvutahdin on todettu viime päivinä hidastuneen. Suurin osa tapauksista on todettu Kiinassa ja erityisesti Wuhanin maakunnassa. Uusien tapausten toteamisvauhdin hiipumisen suurimpana syynä voidaan todeta olevan Kiinan hallituksen järeiden toimenpiteiden, kuten matkustuskieltojen.

Miten koronavirus tarttuu?

Koronavirus tarttuu pisaratartuntana ihmisestä toiseen. Itämisajan on arvioitu olevan keskimäärin noin viisi vuorokautta, mutta jopa neljän viikon pituisesta itämisajastakin on ollut viitteitä. Koska kyseessä on vielä varsin uusi virus, ei sen leviämisen tehokkuudesta ja tartuttavuusajasta ole vielä tarkkaa tietoa. Tutkimustiedon karttuessa näistäkin saadaan lisätietoa.

Yli puolet tapauksista on todettu yli 50-vuotiailla ja vain noin 2 prosenttia alle 20-vuotiailla. Kuolleisuus on suurinta erittäin iäkkäillä, yli 80-vuotiailla. Perussairauddet ovat usein liittyneet kuolemantapauksiin. Yhdenkään pienen, alle 10-vuotiaan lapsen kuolemantapausta ei ole raportoitu.

Pitäisikö lomamatka jättää väliin?

Moni suomalainen on ilmaissut olevansa huolissaan koronaviruksen leviämisestä ja ilmaissut huolensa etenkin lentomatkailun suhteen. Erityisesti huoli korostuu vanhempien ihmisten parissa. Suomessa toimivat matkanjärjestäjät eivät kuitenkaan ole kokeneet mitään erityistä piikkiä matkojen peruutuksissa.

Kiinan ulkopuolelle suuntaavien lomamatkojen perumiseen ei ole syytä. Tarpeetonta matkustusta Kiinaan on syytä välttää, Hubein maakuntaan kaikkea matkustusta. Aasialaisten risteilyalusten suhteen on myös syytä harkita pidättyväisyyttä. 96 prosenttia tartunnan saaneiden kuolemantapauksista on tapahtunut Hubein maakunnassa Kiinassa, joten Eurooppaan tai vaikkapa Amerikkaan matkustavien ei kannata turhaan panikoida.

Maailmantalous reagoi voimakkaasti

Koronavirus on vaikuttanut voimakkaasti talouselämään. Kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban johtaja Daniel Zhang on varoittanut viruksen muodostavan vakavan uhan maailmantaloudelle. Ensimmäisenä virus on iskenyt akuutisti lentoyhtiöiden toimintaan: hongkongilainen Cathay Pacific -lentoyhtiö on joutunut lomauttamaan jopa 27 000 työntekijäänsä. Finnair on perunut loput talvikauden lentonsa manner-Kiinaan.

Kiinassa on valtava tehdaskapasiteetti, myös länsimaisilla yhtiöillä. Esimerkiksi Applen alihankkija Foxconn on sulkenut Shenzhenin tehtaansa, samaten Heinz ja PepsiCo ovat sulkeneet Kiinan tehtaansa. Niin ikään Kiinan autoteollisuus on ottanut raskaita osumia, ja esimerkiksi japanilaisen Hondan Wuhanin tehdas on ollut suljettuna parin viikon ajan. Niin ikään Volkswagenin, BMW:n, Renaultin ja Peugeotin Kiinan tehtaat ovat suljettuina.

Kiinan tiedotuspolitiikan luotettavuus arveluttaa

Lehdistön- ja sananvapaus ei Kiinassa tunnetusti ole länsimaisella mittapuulla kovin korkeassa kunniassa, ja viranomaisten tiedotuspolitiikkaan on syytä suhtautua varauksella. Esimerkiksi monien alueellisten johtajien on arveltu tiedottavan uusien tautitapausten määrästä alakanttiin potkujen pelossa. Yleistä epäluottamusta valtion kontrolloiman median esittämiä tautiin liittyviä lukuja ja tilastoja kohtaan esiintyy, mitä voi pitää luonnollisena reaktiona Kiinan aiemman tiedotuspolitiikan tuntien.