Parhaat sovellukset terveelliseen elämään

Ei ole enää mikään uutinen, että älypuhelimet ovat aktiivisen liikkujan ja terveiden elämäntapojen ystävän tärkeä apuväline – esimerkiksi alkujaan Nokian kehittämä Sports Tracker -sovellus julkaistiin jo vuonna 2004. Tällä kertaa esittelemme mielestämme oleellisimmat ja parhaat sovellukset, joihin terveellistä elämää tavoittelevien kannattaa tutustua.

Pyrimme sisällyttämään mukaan mahdollisimman kattavasti sekä Android- että iOS-käyttöjärjestelmiä tukevia sovelluksia. Joillakin sovelluksilla saattaa olla myös käyttömahdollisuus verkkosivuston kautta. Monille järjestely voi olla tuttu esimerkiksi nettikasinoilta – on aivan samantekevää, käyttääkö sovellusta vai mobiilioptimoitua verkkosivustoa. Esimerkiksi Rizk kampanjakoodi toimii samaan tapaan kumpaakin kautta. Mutta sitten itse terveyssovellusten kimppuun!

 Karttaselain

Maanmittauslaitoksen aineistoon perustuva Karttaselain-sovellus on erinomainen vaihtoehto jokaiselle kotimaan luonnossa liikkuvalle, olipa liikunnan muotona sitten retkeily, marjastus, kalastus tai vaikkapa veneily. Muitakin vastaavia sovelluksia löytyy, mutta mielestämme Karttaselain puolustaa paikkaansa teknisen toteutuksensa ja monipuolisen aineistonsa ansiosta.

 See How You Eat

See How You Eat on helppokäyttöinen sovellus, joka toimii ravintopäiväkirjana. Se auttaa terveellisten valintojen tekemisessä jo perustansa ansiosta varsin hyvin – kiinnitämme enemmän huomioita siihen mitä syömme, kun laitamme syömämme ruoat ylös. Sovelluksen taustalla on suomalainen yritys, joten kulttuurista shokkiakaan ei ole tiedossa.

 Insight Timer

Tämän sovelluksen tarkoitus on saada käyttäjänsä keskittymään hetkeen pienten harjoitteiden avulla. Insight Timer tarjoaa yli 6 000 tunnin edestä erilaisia opastettuja meditaatioharjoituksia. Harjoituksissa keskitytään monipuolisiin aiheisiin, jotka liikkuvat esimerkiksi oman kehonkuvan, unenlaadun ja hetkessä elämisen ympärillä.

 Sworkit

Sworkit tarjoaa treeniä kotioloihin helposti seurattavien videomuotoisten harjoitteiden avulla. Voit valita treenit helposti tavoitteesi perusteella: tahdotko pudottaa painoa, parantaa kestävyyttä, kasvattaa lihaksia vai kenties tehdä kehostasi joustavamman? Erityisen kätevä on mahdollisuus valita treeni käytössäsi olevan ajan perusteella, aina minuutista puoleentoista tuntiin. Sworkit ei myöskään oleta, että käytössäsi olisi erityisiä kuntosalivälineitä!

 SleepScore

Ilman laadukasta unta ei liikunnan harrastamisesta – tai oikein mistään muustakaan – tahdo tulla mitään. SleepScore auttaa juuri tässä, laadukkaan unen saavuttamisessa. Sovellus kertoo unen laadusta, mutta ei tyydy pelkästään passiiviseen raportointiin: se nimittäin antaa vinkkejä, miten voit parantaa unesi laatua.

 SkinCare Routine

Ihonhoito ei missään nimessä ole pelkkää kauneudenhoitoa, vaan myös tärkeä osa terveellistä elämää. Varsinkin suurten kausittaisten vaihtelujen Suomessa on tärkeä huomioida, miten ihoaan hoitaa – kutiava ja kireä iho tekee arjesta inhottavaa, kuten varmasti atopiasta kärsivät tietävät. SkinCare Routine on erittäin monipuolinen sovellus, joka auttaa kehittämään juuri omalle ihollesi sopivan hoitorutiinin.

 Fooducate

Fooducaten tavoite on tarjota kattava tietopaketti ruoan terveysvaikutuksista – ja kattavuudessa tämä sovellus todella on pitkällä, sillä sen tietokantaan kuuluu peräti yli 250 000 erilaista tuotetta. Näille se antaa arvosanan niiden terveellisyyden perusteella ja kertoo kalorimäärien ohella paljon muuta mielenkiintoista, ravitsemuksellista tietoa. Jos tahdot syödä terveellisesti, Fooducate on mainio lisä puhelimeesi.

 Fitbit

Fitbit on varmasti useimmille lukijoille ainakin nimenä tuttu laite, ja tätä aktiivisuusranneketta onkin vaikea hehkuttaa liikaa. Fitbit-sovellus on käytettävissä ilmaiseksi myös ilman yhtiön omaa ranneketta, mutta yhdessä ranneke ja sovellus muodostavat lyömättömän kokonaisuuden, jota voi suositella varauksetta jokaiselle terveellistä elämäntapaa harrastavalle ja tavoittelevalle.

 PowerNap

Aina ei suinkaan ole tarpeen ryhtyä nukkumaan tuntikaupalla, vaikka kovasti väsyttäisikin – PowerNap on sovellus, joka auttaa oikeasti tehokkaiden torkkujen ottamisessa. Kyseessä ei suinkaan ole mikään pelkkä torkkuajastin, sillä herätyskellotoiminnon ohella PowerNap seuraa kehosi liikkeitä suositellakseen juuri sopivaa ajankohtaa ja kestoa torkuillesi. Lisäksi sovelluksessa on miellyttäviä ääniä, joiden äärellä nukahtamisesta tulee helpompaa.

 My Possible Self

Tämä sovellus keskittyy mielenterveyteen – terapeuttia tai mahdollista lääkitystä se ei tietenkään korvaa, mutta auttaa tunnistamaan tiettyjä toistuvia käyttäytymistapoja ja seuraamaan tunteitaan. Mukana on myös erilaisia omaan apuun keskittyviä toimintoja mm. ahdistuksen ja stressin torjuntaan. Terveellinen elämäntapa ei ole pelkkää liikuntaa ja oikeaa ravintoa, myös mielenterveys on oleellinen osa sitä.